Google-setä vinkkasi kurssisivuille, kirjastot.fi -keskusteluihin, blogilistaan sekä osallistujien blogeihin ja yksittäisiin blogikirjoituksiin. Varsinkin Kuukkeli oli hyvin edustettuna, mutta löytyi sieltä muutamia linkkejä omiinkin kirjoituksiini.

Blybergin kommenttien joukossa oli yli ymmärrykseni käyviä kiinankielisiä tekstejä, joten valitsin Kate Sheehanin blogitekstin, joka saikin minut ajattelemaan, että vain käyttämällä aikaa erilaisten palvelujen toimintakulttuureihin tutustumiseen ja tarkoin harkitulla suunnittelulla tavoitamme asiakkaamme myös netin kautta. Ei ole mitään mieltä perustaa kirjastoyhteisöjä sinne tänne yksinomaan markkinointimielessä. Blogin kommenteissa näkyi muuten olevan Macenkin kannanottoja.

Minusta tuntuu, että suurin osa kirjastolaisista perustaisi yhteisön, joka olisi konservatiivisen jäykkä ja kurinalainen. Näitä ammatillisuuden mukanaan tuomia ominaisuuksia on vaikea muuttaa. Pitäisi kyllä, koska uskon, että monilla asiakkailla, etenkin nuorilla, on juuri kyseisenlainen kuva meistä. Ja silloin on turhaa perustaa yhteisöjä, joissa sukupolvet eivät kohtaa. Ainoa keino tilanteen korjaamiseksi on tehdä yhteistyötä eri asiakasryhmien kanssa, jotta yhteisöistä saadaan toimivia ja mielenkiintoisia, todellisia palveluja. Kuten Meredith sanoi kommentissaan " It's not the tool that matters, it's what we do with it and how it meets patron needs".

Aikuisasiakkaille ja kirjastoväelle suunnattuna palveluna blogi menettelee, mutta monipuolisempina kehittämiskohteina molemmille ryhmille näkisin kuitenkin wiki-, Library Thing- ja galleriayhteisöjen perustamisen. Flickriä ja Slidesharea voisi hyödyntää linkittämällä albumeja ja kalvosarjoja del.icio.us-verkostoon kuuluville yhteisöjen jäsenille. Ajanvietepelejä ja keskustelufoorumeja voisi linkittää sivustoille, mutta Rss-lukuohjelman käytön ja syötteiden tilaamisen näen enemmän yksilöllisenä palveluna. Myös mesettäminen on mielestäni tarpeeton kirjastopalvelu, koska keskustelu ja kommentointi voidaan toteuttaa yhteisöjen sivuilla muullakin lailla.

Pikaselailun perusteella Popular/web2.0 näytti sisältävän kalvojen tekoa, keskusteluhakua, visuaalista keskustelua, mind mappingiä, syötekontrollia, logojen suunnittelua, Twitteriä kirjastolaisille, oman sosiaalisen verkoston luomista, musiikin vastaanotto- ja lähetyspalvelua ammattilaisille, syötteiden jakoa kavereiden kanssa, aikajanojen tekoa, internetin tulevaisuutta, Bookmarkkien hot-listoja ja täydellisen Web 2.0 hakemiston. Kokeilin miten Addict-o-matic hakee webistä uutisia, videoita. kuvia ja blogeja annetusta aiheesta. Hain Vanhasella ja sain linkkejä hämmästyttävän paljon.

Read Write Web puolestaan kertoi Icebergin Web 3.0:sta, Adoben uusista ohjelmista, YouTuben kaikkien aikojen Top10-listasta, eBayn vaikeuksista, linkkien tallennuksen uusista työkaluista, tiedemiesten luvattomasta ihmisten seurailusta, Mixx'n suosion kasvusta, webin nettihuutokaupoista ja siitä miten Y-sukupolvi mullistaa webin ja koko maailman.

Office 2.0 Databasen ja AppAppealin silmäilyn jälkeen valitsin jälkimmäisestä viiden tähden ilmaisen MyPunchbowl juhlien suunnittelupalvelun, joka on perustettu vuonna 2007. Siinä helpon kirjautumisen jälkeen voi lähettää kutsut, liittää mukaan kartan ja kuvia, suunnitellun tarjoilun perusteella saada listan lähistön kaupoista, keskustella kutsuttujen kanssa ennen juhlaa sekä lähettää osallistuneille muistoksi kuvia ja videoita. Mielestäni erinomainen palvelu esimerkiksi kesämökkikutsuja tai häitä ajatellen. Ei tarvitse pystytellä sydämiä tai muita merkkejä tienposkeen eikä lähetellä kutsukorttien välissä irtokarttoja. Ja juhlapaikasta ympäristöineen voi lähettää etukäteen kuvia kutsutuille.

Katselin Runen opetusvideon ja sain jonkinlaisen käsityksen pelistä. Tuli jopa mieleeni, että joskus voisi yrittää jotain hahmoa luodakin, mutta epäilen, ettei kiinostukseni kestä edes sen Macen mainitseman puolituntisen vertaa. Reaalimaailma on arjen harmaudessaankin paljon mielenkiintoisempaa.

Koulukirjastoyhdistyksen dokumenttiin oli koottu paljon pelaamiseen liittyviä kasvattavia ja hyviä puolia, mutta myös huomioon otettavia negatiivisia asioita tosielämään nähden. Tuli vain mieleeni, että monetko vanhemmat ovat perehtyneet peleihin, pystyäkseen ymmärtämään ja käsittelemään lastensa kanssa virtuaalimaailmaa yleensäkään. Mediakasvatus taitaa jäädä koulun tehtäväksi.

Aikuisethan pelejä enimmäkseen rakentavat ja välillä tuntui videota katsellessa, että koko pelin strategia on liian aikuismainen. Ei lasten tarvitse ottaa elämässä huomioon kaikkea mahdollista eteen tulevaa. Tosin pelien kohdalla pätee varmaan sama kuin kirjallisuudenkin, että lapset ymmärtävät sen erilailla kuin aikuiset. Erona on kuitenkin, että lapsi jättää lukematta kirjan, jota hän ei ymmärrä, mutta pelejä hän pelaa, vaikkei ne täysin avautuisikaan hänelle. Tässä tullaan taas "liian paljon, liian varhain" -ongelman eteen.

Meillä ei kirjastossa ole esiintynyt alun pornosivuilla kävijöiden jälkeen juurikaan ongelmia nettikäyttäytymisen suhteen. Pelaamista ei ole kielletty ja hyvin harvoin joudutaan huomauttamaan metelöinnistäkään. Suurin osa käyttäjistä on opiskelijoita ja muita aikuisia. Lapset ilmeisesti pelaavat kotikoneillaan.

Aapelin pelit vaikuttivat suurimmalta osaltaan olevan enemmän lasten ja nuorten pelejä. Valitsin ensimmäisenä Möröt ja onnistuin saamaan pisteitä ja bonuksiakin, vaikken ehtinyt tajuta, miten niitä muodostuu. Erottaja taas oli perinteinen väliviiva aukolla, jota liikuttamalla punaiset ja siniset pallukat piti saada siirtymään omille puolilleen. Eniten kokeilemistani peleistä minua miellytti sanapeli, jossa ruudukon kirjaimista piti muodostaa sanoja. Pisteitä tuli ja tasot vaihtuivat, mutten ehtinyt vielä perehtyä sääntöihin.

Älypää pitää sisällään enemmän aikuisille suunnattuja tietovisoja, kuva-arvoituksia, ristikoita ja perinteisiä pelejä, kuten mahjong. Itse en muilla pelisivuilla käykään kuin täällä. Suosikkini on tietysti Kirjallisuusvisa, joka jostain syystä päättyy minulla viimeistään 16 kysymyksen jälkeen, kun kysytään esimerkiksi, että montako novellia on jossain jännärissä ja kaikki apuneuvot olen tietysti jo käyttänyt. "Täytyy jatkaa hiiriharjoituksia", kuten entinen kanslistimme sanoi pelatessaan silloin tällöin työn lomassa pasianssia. Jospa se 17. kysymyskin vielä joskus menee oikein.